Mukkelismetsän tarinoita

Oiva isä-karhun kertomaa




Hei !

Minä olen Oiva-isäkarhu. Olen sellainen oivallinen perusnalle. Luonteeltani rehti, luotettava ja kaikin puolin mukava ja ystävällinen. Asun täällä Mukkelismetsässä. Aikaisemmin minulla oli viihtyisä pieni pesäkolo ison puun juuren alla. Vaan eräänä yksinäisenä syyspäivänä kun kuljeskelin täällä metsässä niin istahdin omalle lempi mietiskelykivelleni ja tuumailin tulevaa talvea. Mietin miten muu metsänväki perheineen menevät omiin pesiinsä talviunille ja .. Huokaus ...




Oiva mietiskelee.


..... kuinka mukavaa olisikaan löytää emäntä ja saada liuta nalletenavia.
Ihan hymyilytti kun näin niiden painiskelevan ja leikkivän tässä pihamaalla. Suunnittelin kuinka rakentaisin suuren talon, jossa olisi tilaa koko perheelleni ja kaikille ystävillenikin.
Katselin ympärilleni ja huomasin, että tässähän on mitä mainioin paikka talolleni. Mukava pieni aukea, jonka ympärillä kasvoi isoja vaahteroita. Niiden maahan pudonneet lehdet värjäsivät maaston kauniin oranssinpunaiseksi ja keltaiseksi.
Innostuin kovin ja siltä istumalta lähdin ystäväni herra possu Ponnekkaan luo. Sillä ilman possu Ponnekkaan apua ei rakentamisesta tulisi yhtään mitään. Hän näes on mestari talonrakentaja.
Matkalla kohtasin toisen hyvän ystäväni susi Sulo Hukkasen. No Sulohan se vasta tapansa mukaan innostuikin. Riensimme melkein juoksujalkaa Ponnekkaan torpalle ja yhteen ääneen kerroimme hienosta ideastani.
Possukin piti oivasta ideastani ja aloimme saman tien laatia rakennus suunnitelmia.

----------------------------------------------------------------------------
Heti seuraavana aamuna riensimme mesäaukealle mittailemaan ja raivaamaan maastoa tulevan talon kohdalta. Kaadoimme myös muutaman puun saadaksemme rakennuslautaa.
Mutta mihin Sulo hävisi? kysyin possu Ponnekkaalta. Hän katsoi ympärilleen eikä ollut työn touhussa huomannutkaan, että Sulo Hukkasta ei näkynyt missään.
Pensaikosta alkoi kuulua mahdotonta rapinaa ja Sulo tulee kantaen sylin täydeltä puita.
Katsoimme Possun kanssa ymmällämme toisiamme, aikooko Sulo tehdä nuotion? Mutta hän ylpeänä esittelee meille mielestään mitä hienoimpia rakennusaineita, ne olivat koko metsän käppyräisimpiä oksia.
Emme saaneet possun kanssa sanaa suustamme. ”Noo..... kyllä me varmaan jotain hienoa niistä saadaan tehtyä” sanoin hämilläni.



Sulo oli löytänyt metsän käppyräisimmät puut.


Laitoimme ne kasaan vähän syrjemälle ja toivoin, että keksin niille vielä jotain tarpeellista käyttöä. En millään halunnut pahoittaa Sulon mieltä.

-------------------------------------------------------------------------------

Kun saimme talon pohjan valmiiksi ja ensimmäisen seinän pystytettyä, halusimme ottaa itsestämme muistoksi valokuvan.
Sulo halusi ehdottomasti ottaa ensin minusta, Oiva isäkarhusta ja possu Ponnekkaasta kuvan.
No me seisoimme kyllä paikoillamme mutta Sulo ei itse malttanut pysyä paikallaan eikä millään saanut meitä mahtumaan kokonaisina kuvaan. Milloin näkyi osa minun korvastani ja milloin tuli tosi tosi lähikuva Possun kärsästä. Sulo halusi meidän siirtyvän milloin hitusen vasemmalle ja milloin oikealle. Hän oli sitä mieltä, että me seisoimme väärässä kohtaa eikä ymmärtänyt pitää kameraa oikeassa asennossa ja paikallaan. Onneksi kamerassani on istelaukaisu toiminto ja vaadin, että meidän on saatava myös Sulo mukaan ryhmäkuvaan. Ja lopulta saimmekin meistä erinomaisen hienon kuvan. Päätin laittaa sen kehystettynä keittiön seinälle kunhan seinät on ensin saatu maalattua ja paneloitua.


Innoissaan Sulo Hukkasen oli saatava ottaa meistä poseerauskuvia. Tässä pari parhaimmasta päästä.



Onneksi kamerassani on sellainen itselaukaisu toiminto, niin saimme sitten kuitenkin oikein mukavan ryhmäkuvan.



Possu Ponnekas rakentaa Oivalle taloa


Keittiön seinän maalaus puuha olikin varsinaista sotkua, Sulo
hääri pensselinsä kanssa jokaisella maalipurkilla ja huitoi maalia
ympäri huonetta. Maalia oli lattialla melkeinpä enemmän kuin
seinillä, lisäksi hän kuljetti sitä jaloissaa muihinkin
huoneisiin ... huh .....puhumattakaan minun hienosta turkistani,
jonka luulin olevan ruskea. Hetken siis muistutin pihakoivua
vihreine läiskineni.
Enkä halua sitä sen enempää muistella, jääköön se
ainoaksi sotkuiseksi maalausprojektiksi.

Värinvalintani ei aluksi ollut kaikkien mieleen.
Possu Ponnekas oli sitä mieltä, että vanha roosa olisi mitä parhain seinän väriksi, Sulo taasen olisi halunnut ehdottomasti vaalean harmaata, hän ylisti sitä mitä hienostuneimmaksi väriksi, ”ei harmaan voittanutta” hän todisteli ja ” harmaata ei voi koskaan olla liian paljon” . Mutta .... talossa kuitenkin asuisi minun tuleva perheeni ja niinpä minä päätin, että seinät maalataan raikkaan vihreiksi.

Koivunlehtivihreiksi.


Tässä kuvia hienosta keittiöstäni. Siellä tuoksuu
aina niin herkulliselle, koska rouva Ponnekas käy laittamassa
meille työmiehille ruokaa ja leipomassa herkullisia leivonnaisiaan.



Rouva possu Ponnekas valmisti meille maukkaan iltapalan.



Koivunlehdenvihreä keittiö



Parhaat ystävät




Keittiön nurkka




"Ja vielä kuva keittiöstä ulkoapäin"



Tulkaapa pojat pikku pikku välipalalle!


Syksy saapuu jo vauhdilla ja keittiön hella luo lämpöä ja viihtyisyyttä.
Kunpa minun kanssani täällä asuisi ihan oma pikku emäntä.
Ajattelin.... että jospa laittaisin ilmoituksen Mukkelismetsän sanomiin,
sinne ystävänhakupalstalle? ...... hmmm ...
sen voisin tehdä.

Komea ja voimakas ...... , , , ....Komea, ahkera ja .......
Taitava puutarhurinalle etsii ....????..... Onpas tämä vaikeaa...
Riski ja reipas etsii viehättävän neiti nallen seuraa...
No.... jos laitan vaan ihan yksinkertaisesti, että....

Ystävällinen perusnalle vailla emäntää.... ja ...
Nimimerkillä: "Kynttilänvalossa yhdessä hiljaa"



Ystävällinen perusnalle vailla emäntää...

Eräänä päivänä kun olin viimeistelemässä eteisen seinämaalauksia, rouva
Ponnekas tuli luokseni juttusille. Hän kertoi ystävästään Hellistä,
joka asui naapurimetsässä ja oli taitava ompelija.



Eteisen seinämaalausten viimeistelyä

Kuulemma nyt kun olohuoneeseen oli saatu jo sohvakin, niin verhot lisäisivät
sinne lämmintä tunnelmaa. "Mitä jos pyytäisin Helliä käymään täällä
joku päivä. Hän voisi katsoa ja suunnitella olohuoneeseen verhot.
Sopiiko sinulle?" ....En olekaan nähnyt häntä pitkiin aikoihin, samalla voisimme
kertoa kaikki kuulumiset ja minä leivon meille teen kanssa jotain herkullista pullaa...
mukavaa... oikein mukavaa ...."
"No... kyllähän se minulle sopii". Sillä verhoasia oli minulle aivan outoa,
en ymmärrä niiden päälle mitään.

Innostuin siinä sitten vähän enemmänkin
maalailemaan .... ajattelin, että taivaansininen
eteiseni tarvitsee hauskan kukikkaan laatikoston kaikkea
pientä tarpeellista varten


Laatikoston maalausta



Nyt ne portaat seuraavaksi, että pääsen yläkerran huoneiden
kimppuun.




Ja tässä eteinen portaineen.

No sitten minun täytyy kertoa kun eräänä päivänä
olimme asentamassa herra Ponnekkaan kanssa olohuoneeseen
uusia ikkunoita, ja Sulo siinä huuteli meille hyviä ohjeita
no .. parempi niin, ...pysyi kauempana ikkunalaseista.




Olohuoneen ikkunoiden asennusta


Niin eikös mitä, rouva Ponnekas saapui ystävänsä Hellin kanssa
katsomaan verhojuttuja.



Rouva Ponnekas ja naapurimetsän Helli


Öööö...jotain meni kurkkuuni ja minua alkoi yskittämään
ja sitten minulle tuli hiki ja sydämeni hyppeli hurjaa kyytiä
"Päivää.." sain jotenkin sanottua ja itseasiassa minua aivan värisytti
kun minulle tulikin mahdottoman kylmä.
Rouva Ponnekas esitteli meidät toisillemme ja
näytti Hellille olohuoneen ikkunaseinää, johon uudet verhot pitäisi saada.
Hän kertoi, kuinka oli itse ajatellut verhoiksi roosanväristä ruusukangasta
ja niissä voisi olla jokunen röyhelö ja pitsirimpsu.
"EI ei ei ...." olin aivan hädissäni, kuinka tämän nyt sanoisin.
"Ei mitään liian hempeää" sain sitten sanottua, vaikka minulla oli
hengenahdistustakin kaikenlisäksi. Sitten rouva Ponnekas kysyi
Hellin mielipidettä. "Mitä sanot Helli, eikö ruusuverhot sopisivat
täydelllisesti tähän huoneeseen?"
Niin ... miksipä ei... mutta ajattelin jotain yksinkertaisempaa
... minulla on kauniin vihreää laskeutuvaa silkkikangasta, josta saisi varmasti
tuohon kauniiseen tapettiin sopivat verhot.
"Aivan .... aivan ..." olin helpottunut, minusta tuntui,
että Helli suorastaanluki minun ajatukseni " vihreää ja yksinkertaista..
aivan niin "
Sitten rouva Ponnekas keitti meille lämmintä mustaherukkamehua
ja oli tapansa mukaan leiponut sen seitsemän herkkua.



Lämmintä mustaherukkamehua ja sen "seitsemän" hyvää.


Sillä aikaa kun me nautiskelimme rauhallisesta mehuhetkestä
Jäi Sulo Hukkanen vahtimaan uunissa olevia joulutorttuja.

Ja kuinkas siinä kävikään.



Ups ! No ... tekevälle sattuu.




Seuraavana yönä tuijotin vain täysikuuta
en millään meinannut saada unta,
jotenkin mietin vain niitä olohuoneen tulevia
vihreitä silkkiverhoja.




En sitten millään saanut unta..


Huonojen yöunien jälkeen olin kuitenkin
valmis aloittamaan toisen kerroksen eteisen
rakentamisen.......




Toisen kerroksen eteinen

mutta sitten .....!&"?"
minulta meni hermot aivan kokonaan .....
Hajamielisenä unohtelin työkaluja minne sattuu.
Koko päivä meni kerroksesta toiseen ravatessa
ja tarvittavia työkaluja etsiessä.
Nyt tähän on saatava jokin järjestys!!!
Rakensin itselleni tarpeellistakin
tarpeellisemman TYÖKALUVAJAN !
Olen siitä todella ylpeä :)





Työkaluvajani



Järjestys se olla pitää joka nallen työkaluilla.